Kaikki ilmoitukset -listaus. Päivitetty 06.09.10 klo 05:50:01.
| Tunnistenumero: 24594 | ||
|---|---|---|
| REIPAS LOGISTIIKAN ALAN TYÖNTEKIJÄ ETSII URALLEEN ALOITUSPAIKKAA. | ||
| Olen Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2010 valmistunut logistiikan insinööri. Etsin töitä Lappeenrannan alueelta. Työn ei tarvitse välttämättä vielä tässä vaiheessa työuraani olla täysin koulutusta vastaavaa, vaan olen valmis muihinkin tehtäviin. Tavoitteenani olisi kuitenkin päästä pitkäaikaisempaan työsuhteeseen, jolloin kehittyminen juuri kyseisessä työympäristössä/tehtävässä olisi mahdollista ja tätä kautta syntyisi mahdollisuus myös edetä uralla omaa koulutusta vastaaviin tehtäviin. Valmistuin vuonna 2006 Lauritsalan lukiosta ja jatkoin opintoja ammattikorkeakouluun, josta valmistuin keväällä 2010 hyvin arvosanoin. Lopputyön tein Plannja Oy:lle, jossa esittelin työni englannin kielellä.
Kolme viimeisintä kesää olen ollut töissä Joutsenossa Plannjan profiilipeltitehtaalla työnjohdon sijaisena kesälomien ajan. Työ on ollut monipuolista ja siihen on kuulunut perustyönjohdon tehtävien lisäksi vuorollaan kuljetussuunnittelijan ja tuotannonsuunnittelijan työt. Tuotannon suunnittelussa vastaan tuotannon suunnittelusta ja varastojen seuraamisesta. Kuljetusvastaavan tehtävänä on tilata kuljetukset, suunnitella kuormat, varmistaa niille sopivat lähtöpäivät sekä tehdä tarvittavat kuljetusasiakirjat. Perustyönjohdon tehtäviin kuuluu tuotannontyöntekijöiden ohjeistusta, työntekijä tilanteen seuraamista sekä tuotannon toimivuuden seurantaa. Asiakkaiden kyselyihin vastaaminen ja ongelmien selvittäminen on ollut osa jokaista työnkuvaa. Perustyön ohessa olen tänä kesänä tehnyt englannin kielistä selvitystä yrityksen pakkauksista ja niiden parannus mahdollisuuksista. Sekä koulun että töiden osalta olen opetellut paljon Microsoft Office ohjelmien käyttöä. Erityisesti Word, PowerPoint ja Excel ovat olleet olennaisessa osassa opintojen aikana ja käyttö on jatkunut etenkin tämän kesän pakkausprojektin parissa. Hallitsen myös muut perus ATK-taidot. Kokemusta minulla on ASW - tilaustenkäsittelyjärjestelmästä sekä PlannerView tuotannon suunnitteluohjelmasta. Olen saanut aikaisemmista työpaikoistani kiitosta erityisesti oma-aloitteisuudesta ja nopeasta uusien työtehtävien omaksumisesta. Osaan hahmottaa kokonaisuudet ja sen perusteella käsitellä osa-alueita erikseen sekä yhdessä. Työn tekoon suhtaudun positiivisesti ja tarkasti. Nautin enemmän pienestä tai suuremmastakin kiireestä kuin tyhjänpanttina istuskelusta.. Toimin hyvin itsenäisissä sekä ryhmä tehtävissä ja minulla on myös kokemusta työnjohdon tehtävistä. Toimin ratsastusseuramme hallituksessa kilpailuvastaavana sekä valmentaudun ja kilpailen aktiivisesti ratsastuksessa. Logistiikan alalta toimitusketjujen hallintaan, kuljetuksiin sekä pakkaamiseen liittyvät asiat kiinnostavat erityisesti. Ongelmien ratkaiseminen sekä projektiluontoinen työ kiinnostavat myös. Nykyinen työsopimukseni loppuu 17.9.2010, jonka jälkeen olen käytettävissä uusiin työtehtäviin. | ||
| Tunnistenumero: 24591 | ||
|---|---|---|
| MAALARI ETSII TÖITÄ | ||
| Hei!
Olen työtön maalari, joka etsii pitkäaikaista työtä mielellään, mutta lyhyt aikaisetkin työt huomioidaan. Valmistunut 2010 toukokuussa Työkokemusta kertynyt kolmen vuoden opiskelu aikana jo paljon + 2009 kesätyöpaikasta ja 2010 kesällä pari kuukautta kerkesin olla töissä, kunnes työt loppuivat. Olen reipas ja motivoitunut omaan työhöni! Opin helposti uutta! | ||
| Tunnistenumero: 24588 | ||
|---|---|---|
| KIRVESMIES/TALONRAKENTAJA | ||
| Tunnistenumero: 24585 | ||
|---|---|---|
| LAATTAMIES | ||
| Tunnistenumero: 24584 | ||
|---|---|---|
| OSTETAAN OY:YYT RAKENNUS-ALAN JNE! | ||
| OSTETAAN KAIKKI OY:yyT RAKENNUS-ALA,JNE,ONGELMIA YHTIÖN KANSSA,LUOTTAMUKSELLA,TOIMTA-ALUE KOKO SUOMI,PALVELEMME TEITÄ KLO 8.00-21.00,PUH: 046-6192588,TAI proinvesteuropaoy@luukku.com | ||
| Tunnistenumero: 24583 | ||
|---|---|---|
| MATKUSTELEVA JA KUVIA MUOKKAAVA VALOKUVAAJA | ||
| Valokuvaaan vainajia maisemia luontoa ja juhlia
Olen kuvannut noin 20 vuotta. Kalustonani on niin filmi kuin digitaalinen (6 Mpix) järjestelmäkamera (tulossa 24 Mpix ilman rajauskerrointa) Objektiivit 4 mm - 6750 mm(6750 = 1000 * rajauskerroin (1.5) * telejatke (1.5*) * telejatke (3,0*), (kuvakulmat 0,36 - 180 astetta) digitaaliselle ja filmille 12 mm - 3000 mm (kuvakulmat 0,83 - 124 astetta). Molempiin on niin tavallinen- kuin rengassalamalaite sekä yksi- että kolmijalkainen jalusta sekä yökatselulaite johon 80 mm ja 500 mm objektiivit. Lisäksi minulla on käytössäni tietokone kuvien muokkaamiseen ja tulostamiseen ja värimustesuihkutulostin. Nytemin on myös pienkalusto huomaamattomampaan työskentelyyn: 5 MPix kamerakännykkä johon laajakulmaa kaksikertaa laajentava linssi sekä telettä kaksinkertaistava linssi sekä 2 Mpix enintään tunnin mittaista videota ottava videokamera | ||
| Tunnistenumero: 24582 | ||
|---|---|---|
| ETSIN UUSIA HAASTEITA MAAHANTUONNIN, OSTO / MYYNNISTÄ TAI -ESIMIESTEHTÄVISTÄ | ||
| Olen 39-vuotias mies. Etsin uusia haasteita maahantuonnin, osto / myynnistä tai -esimiestehtävistä, myös muiden työtarjousten suhteen olen avoin.
Minulla on monipuolinen myynti- ja markkinointiosaaminen, myös asiakkuuksien tuloksellinen hankkiminen ovat vahvinta kokemus ja osaamisaluettani. Siihen kuuluvat tiedot ja taidot ohjata eri alojen liiketoimintaa. Omaan hyvät kommunikointi- ja yhteistyötaidot ja minulla on halu ja kyky viedä asioita eteenpäin tuloksellisesti. Olen ollut maahantuonnin tehtävissä viimeiset 6 vuotta. Työtehtäviini on kuulunut Sourcing, eli hankita Kiinasta, Puolasta, Virosta, Latviasta, Slovakiasta, Tšekistä ja Venäjältä. Tehtäviin on kuulunut valmistajien etsiminen, näytekappaleiden ja tarjousten hankita, lähinnä Suomalaisille yrityksille. Koulutuksena minulla on kaupallinen tutkinto. Lisäksi minulla on suoritettuna Tietotekniikan tutkinto. yhteydenotot sähköpostitse: tarjoukset.inbox@gmail.com | ||
| Tunnistenumero: 24580 | ||
|---|---|---|
| TYÖTÄPELKÄÄMÄTÖN KONEENASENTAJA VAILLA TÖITÄ. MYÖS HYDRAULIIKKA/PNEUMATIIKKA YM. | ||
| Olen 33 vuotias Turkulainen mies. Työkokemusta löytyy yli 10v. ajalta kuorma-autojen päälirakenteiden asennuksesta, huollosta ja korjauksesta. Päälirakenteiden hydrauliikka, pneumatiikka ja sähköt on tuttuja. Hitsaustaitoinen.
Olen toiminut osan tuosta reilusta 10 vuodesta yrittäjänä ja kokemusta löytyy myös työnjohdosta. Työkokemusta löytyy myös laivoilta joissa olen toiminut LVI-Päivystäjänä n. kolme vuotta. Työhön kuului Turun telakalta lähtevien laivojen lämmityksen,ilmastoininnin, sammutuslaitteiston ym. ylläpito ja pienet huollot. Kaikenlaiset laitteet ja koneet ovat mielenkiinnon kohde. Vapaa-aikanakin tulee touhuttua erilaisten korjausprojektien parissa ja tietokoneiden rakentelun kanssa. Olen nopea oppimaan kaikkea uutta ja kiinnostusta löytyy kehittää itseäni. Opiskelen tällä hetkellä konetekniikkaa (Turun Akk koneenasentajan ammattitutkinto) jotta saisin lisää tietoja ja taitoja täydentämään ammattitaitoani. Olen valmis aloittamaan työt kuitenkin hyvinkin nopeasti. Olen valmis tekemään vuorotyötä sekä matkustusvalmiutta löytyy tarvittaessa ulkomaita myöten. Käytössä on auto. *ATK-Taidot hyvät *Tulityökortti *Työturvallisuuskortti *Ensiapu 1 kortti *Trukkikortti *Kattonosturin käyttökoulutus *ABC ajokortti Kaikenlainen asennus, korjaus, huolto, kokoonpano ym. vastaavaa kiinnostaa. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella ja tarjoa rohkeasti! | ||
| Tunnistenumero: 24576 | ||
|---|---|---|
| OSTETAAN TAI VUOKRATAAN LEIRINTÄALUE | ||
| ..joka elättää pariskunnan. | ||
| Tunnistenumero: 24573 | ||
|---|---|---|
| HAEN KOTONA TEHTÄVÄÄ TYÖTÄ | ||
| Haen kotona tehtävää työtä, esim pakkaus, postitus, tietokoneella tehtävää työtä, maalaustyötä, korujen valmistamista, kokoomista, voin aloittaa vaikka kynttilöiden valmistuksen yms. Asun Tuusulassa. | ||
| Tunnistenumero: 24572 | ||
|---|---|---|
| MAALARI | ||
| ETSITÄÄN UUTTA TYÖMAATA...HETI VAPAANA TÖIHIN .. | ||
| Tunnistenumero: 24571 | ||
|---|---|---|
| AVON TUOTTEIDEN JÄLLEENMYYNTI | ||
| Etsin tiimiini jatkuvasti uusia konsultteja.
Avonin tuotevalikoimiin kuuluu kosmetiikkaa, vartalonhoito ja kasvonhoitotuottet, tuoksut, koruja, asusteita yms. Tuotteisiin kuuluu paljon myös miesten tuotteita, joten etsin tiimiini myös mieskonsultteja. Haluatko mukavan ja harrastusluonteisen työn kotiäitiyden, opiskelun tai muun työn ohelle. Aloittaminen on riskitöntä, ei aloitusmaksuja, tilauspakkoja, kotivaraston ostoja yms. Minulta saat vielä ilmaisen aloituspakkauksenkin, jonka avulla pääset hyvin alkuun! :) Saat itse päättää, että millä panoksella lähdet työtä tekemään. Voit myös tilailla aivan itsellesi tai oman perheen tarpeisiin (Tuotteet jopa 25%:n alennuksella!) Eli kukaan ei sinua pakota sinua mihinkään! Paikkakunnat (jos haluat päästä mukaan vapaaehtoisiin Avon-kokouksiini): Riihimäki, Hämeenlinna, Valkeakoski, Lempäälä, Kangasala, Forssa, Akaa, Urjala, Tammela, Jokioinen, Humppila, Lammi, Janakkala, Loppi +näiden lähialueet. ! Ota jo tänään yhteyttä, niin pääset aloittamaan heti! :) Uusille on luvassa oma kannustusohjelma, josta saa helposti ihanan tuotelahjan! Anu Niska Puh. 045 6711080 anuorvokki@hotmail.com www.avonanu.com | ||
| Tunnistenumero: 24562 | ||
|---|---|---|
| AVOIN HAKEMUS | ||
| Mainossuunnittelija,tiedotus- ja toimitustyötä etänä kotoa käsin.
Eläkeläispersoona, mutta virtaa ja kokemusta riittäisi vielä hyödynnettäväksi. Liikealan myynti- ja markkinointikokemusta, asiakaspalvelu- sekä opetustyötä. Kuvankäsittelyä pc-ja mac-työasemilla. Tekstinmuokkausta ja sisällön tuottamista. Kielitaito: sujuva englanti, loiva ruotsi, perustiedot saksasta, ranskasta, italiasta ja espanjasta. Harrastukset innostuksen mukaan. Koira lenkittää ulkona pari kertaa päivässä ja jooga rentouttaa kerran viikossa.Filosofiaa, kirjoittamista,puutarhan hoitoa ja piirtämistä omaksi iloksi. Mukavaa jos taidoistani olisi vielä hyötyä:) | ||
| Tunnistenumero: 24559 | ||
|---|---|---|
| TYÖTÄ HAETAAN | ||
| Etsin pakettiautonkuljettajan paikkaa Jyväskylästä.Olen toiminut myös varastotyöntekijänä sekä rakennusalalla apumiehenä esim.muurarinapulaisena ja muissa apumiehen tehtävissä.
Koulutusta on rak.tekniikan perusteet sekä cnc-ohjelmoija/käyttäjä. Kiinnostaisi saada työtä olen tällä hetkellä kokonaan työtön. B-kortti on ja C-kortti hieman kesken. | ||
| Tunnistenumero: 24555 | ||
|---|---|---|
| SEKAMIES | ||
| olen 59 vuotias mies ,olen työskennellyt kumitoellisuudessa yli 20 vuotta sekoituskoneen käyttäjänä ,valssimiehenä,kemikaalienpunnituksessa, varasto, terminaalityössä lastaus-purku ja pakettien lajittelussa ,hiukan trukkikuskina ,rakennusapumiehenä, valimossa valunpuhdistajana , työmaaruokalassa tiskaajana ja siivoustyössä,maataloudessa eläindenkanssa lehmien ja nuorenkarjan hoidossa ,suoritin asepalveluksen hevoshoitajana. | ||
| Tunnistenumero: 24554 | ||
|---|---|---|
| IT-ALAN ASIANTUNTIJA ETSII TÖITÄ JYVÄSKYLÄSTÄ | ||
| Hei,
aloitan syksyllä jatko-opinnot Jyväskylässä (Liiketalouden ylempi korkeakoulututkinto) ja etsin IT-alaan liittyviä töitä alueelta. Minua kiinnostavat esimerkiksi IT-tuki, konsultointi, projektointi ja erilaiset kehitystehtävät (markkinointi- ja viestintä). Minulla on useiden vuosien työkokemus IT-alan konsultointifirmasta. Jos yrityksessänne on tarvetta ahkeralle ja asiantuntevalle työntekijälle, jolla on hyvä työmoraali, niin olkaa toki yhteydessä. | ||
| Tunnistenumero: 24551 | ||
|---|---|---|
| MERJA VALKEAPÄÄ | ||
| C U R R I C U L U M V I T A E
Merja Inkeri Valkeapää syntymäaika: 29.09.1981 siviilisääty: Avoliitossa osoite:Ahvenanmaankatu 2H34, 20740 Turku sähköposti:merja.valkeapaa@gmail.com puh:040-9631757 Työkokemus Ravintolatyöntekijä Tradecon Oy 9.7.2008-21.9.2008 Varastotyöntekijä Tradecon Oy 14.4.2008-24.6.2008 Osastoassistentti Muotisuunnittelija Jukka Rintala, Muoti 2008 -messut, Tammikuu 2008, Helsinki. Puvustovastaava Muotisuunnittelija Jukka Rintala, Kokkolan Lepakko operetin puvustus: Lokakuu 2007- Tammikuu 2008. Baarimikko, Ravintolapäällikkö Lineout Oy Route 66 -Diskotek Diiva, Pietarsaari 2006-2007 English Pub, Pietarsaari 2006-2007 Baarimikko, Tarjoilija Aluminia Oy Ravintola Central, Pietarsaari 2004-2005 Pub Westend, Pietarsaari 2005-2007 Klubi 15 - English Pub, Jalasjärvi 2005-2007 English Pub, Kokkola 2005-2007 Koulutus Ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan AMK, Pietarsaaren yksikkö Vaatetusalan koulutusohjelma, turkisalan suunnittelu ja markkinointi Vestonomi, 2001-2007 Jatkokoulutus, Pietarsaaren turkisoppilaitos Vaatetusalan ATK, 2000-2001 Ammattikoulu, Imatran ammattioppilaitos Pukuompelijan tutkinto, 1997-2000 Peruskoulu, Parikkalan- Saaren peruskoulun yläaste. Kielitaito Suomi, äidinkieli Ruotsi, tyydyttävä Englanti, hyvä IT-taidot Perustaitojen lisäksi hallitsen: Word, Exel, sekä Vaatetusalan cad ja Prostyle ohjelmien käytön. Lisäopinnot Palvelualojen ammattiliitto Esimiestaitojen jatkokurssi 25.3.2009-27.3.2009 Palvelualojen ammattiliitto Esimiestaitojen peruskurssi 10.3.2009-11.3.2009 Harrastukset Ulkoilu ja lukeminen Suosittelijat Jukka Rintala, Muotisuunnittelija Entinen työnantaja Iiro Witick, Toimitusjohtaja, Lineout Oy Entinen työnantaja | ||
| Tunnistenumero: 24549 | ||
|---|---|---|
| 15 VUOTTA YHTEISTYÖTÄ SUOMALAISTEN KANSSA | ||
| Etsin työta suomessa myynti- tai asiakaspalvelun alalla.
Syynä avopuolisuon pitkäaikainen työsopimus Suomessa Ensimmäinen valinta myyntiedustaja, tuotepäällikkö vaate- ja muotialalla tai huonekalualalla. Toinen valinta myyjä tai asiakaspalvelija vaate-, muoti- tai huonekalualalla | ||
| Tunnistenumero: 24547 | ||
|---|---|---|
| KOTONA TEHTÄVÄÄ LISÄTYÖTÄ | ||
| Olen 27-vuotias sairaanhoitajakoulun aloittava kahden lapsen äiti ja etsin itselleni lisäansioita mielellään kotona tehtävään työhön (ei mielellään puhelinmyyntiä). Internet yhteys on käytettävissä.
Yhteydet ensin mielellään sähköpostilla taanle@hotmail.com | ||
| Tunnistenumero: 24546 | ||
|---|---|---|
| LISÄANSIOITA KOTONA | ||
|
ALENNUSTA JÄSENILLE Saat jäsenenä 35% alennuksen kaikista tuotteista. PROVISIO Voit jäsenenä saada jopa 17% provisiota "oman" verkostosi liikevaihdosta. SUORA JAKELU Tuotteet lähetetään suoraan asiakkaalle ilman kalliita välikäsiä. EI MARKKINOINTIA Hyvät tuotteet tekevät asiakkaista tyytyväisiä, jotka suosittelevat muita liittymään asiakkaaksi. TEHOKAS TOIMINTA Verkostokonsepti mahdollistaa kalliiden tuotteiden kehittämisen ja niiden edullisesti jälleenmyynnin. EI RISKIÄ JÄSENILLE Ei velvoitetta oman varaston perustamiselle. Ei sitoutumisaikaa. Yksinkertaista ja kohtuullista kokeilla. INTERNET Markkinoiden kehittyneimmän verkostorakentajille kehitetyn internetportaalin avulle, teemme työskentelystä järkevää, jännittävää ja antoisaa kaikille osapuolille ALOITUSLAHJA Aloituksen yhteydessä jäsen saa aloituslahjan, joka voi olla n. 60 € arvoinen Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, niin lähettele minulle säjköpostia. | ||
| Tunnistenumero: 24545 | ||
|---|---|---|
| LISÄANSIOITA NATURESIN TUOTTEILLA | ||
| Et tarvitse y-tunnusta
Ei aloitus- eikä vuotuisia jäsenmaksuja Tuotteita ei ole testattu eläinkokeilla Luotettava ja vakiintunut yhtiö Riskitön liiketoimen kasvu Ei varastoa - ei riskiä Ei käteisliikennettä tai jakeluongelmia, koska tilaukset tehdään netin kautta (e-asiakkaat ja edustaja ). Kaksi ilmaista netiikauppaa Myyjä saat mm. myynneistä bonukset Ei minimiostopakkoa Valinta osa-aikainen tai kokoaikainen oman valinnan mukaan tai pelkkä e-asiakkuus. E- asiakkaana tilaat tuotteet itsellesi ja saat niistä alennuksen. Sinulla ei ole mitään muuta velvoitetta. Lisäksi e-asiakas ei hanki aloituspakkausta. Toimintaa kotoa käsin mahdollisuus kestotilaukseen Alhaiset toimituskulut Toimitukset suoraan asiakkaalle ilman välikäsiä 30-päivän tuotetakuu Ilmaiset Internet-sivustot Tunnustuksia ja palkkioita e. asiakas saa poikkeuksellisesti alennuksen tilauksistaan, joka on 5 % Edustajan alennus on 20 % Käy tutustumassa asiaan azlls olebassa osoitteessa. Mikäli sinulla on jotakin kysyttävää, niin lähettele minulle sähköpostia ja minä vastaan sinulle mahdollisimman pian www.naturesofscandinavia.com/broccoli | ||
| Tunnistenumero: 24538 | ||
|---|---|---|
| NETTISIVUJEN JA ASIAKASPALVELUTYÖTÄ | ||
| Kotityö,asiakasystävällisyys
Työ ajan voi valita. Omistat tietokoneen ja positiivisen asenteen.Lähetä lyhyt hakemuksesi makelainenmartti@wippies.se Mäkeläinen Martti Hakemukset voi lähettää Suomesta Ruotsista ja Virosta | ||
| Tunnistenumero: 24518 | ||
|---|---|---|
| PROJEKTITEHTÄVIIN ERIKOISTUNUT MONIOSAAJA ETSII HAASTEITA | ||
| Olen Portugalissa asuva suomalainen,olen hankkinut 35 vuoden työkokemuksella ja koulutuksella yritystoiminnan moniosaajan taidot.Vahvin osaamiseni alue on tekstiili- ja vaateteollisuus.Markkinointi,taloushallinto ja tuotantotekniikka ovat parhaita osaamiseni alueita.Tällä hetkellä olen erikoistunut erilaisiin projekteihin,viimeiset 3 vuotta olen tehnyt töitä yrityksille Intiassa ja Portugalissa,vastuualueina tuotanto ja laadunvalvonta.Olen käytettävissä erilaisiin projektitehtäviin eri kohdemaissa,ensisijaisesti Portugali,Afriikka-ja Aasian maat. | ||
| Tunnistenumero: 24535 | ||
|---|---|---|
| HANTTIHOMMIA SALOSTA? | ||
| OLEN 42-VUOTIAS MIES, JOKA OLI VIIMEKSI VIISI VUOTTA VARASTOMIEHENÄ. OLEN TEHNYT ELÄMÄNI AIKANA MYÖS PALJON KASVIHUONETÖITÄ JA TUOTANNON TEHTÄVIÄ.
TÄLLAISIA TAI MUUNLAISIA TÖITÄ ETSIN. | ||
| Tunnistenumero: 24534 | ||
|---|---|---|
| AVOIN TYÖHAKEMUS | ||
| Haen työtä lähinnä lastenhoitajana ihmisten kodeissa tai lastentarhassa. Myös henkilökohtaisen avustajan työt ilman nostoja ja ns.hygieniahommissa kiinnostavat. Jos avustajaa tarvitaan pienelle lapselle, myös hygieeniset hommat käyvät.
Olen ollut elintarvikelinjalla opiskelemassa puoli vuotta, koulu jäi kesken henkilökohtaisista syistä. Olin myös vuoden lattianpäällystys koulussa, joka sekin jäi kesken, kun sain alan töitä, jotka päättyivät harjoittelun jälkeen. Vuonna 2008 pääsin työvoimapoliittiseen koulutukseen, jonka aiheena oli nuorten työelämä valmennus, sitä kautta olin 2kk työharjoittelussa baarissa. Vuonna 2009 olin 2kk henkilökohtaisena avustajana nuorelle pojalle,tehtäviini kuului ruoanlaitto ja seuraneitinä oleminen. Tämän jälkeen olin 3kk C.O Malmin kuurojen ja dysfaattisten sekä käytöshäiriöisten lasten koulussa koulunkäyntiavustajana,tuolloin tein kerhossa vuoroja sekä aamulla,että illalla.Tammikuussa 2010 olin jonkin aikaa Bliss-kielisen pojan avustajana koulumatkoilla. Ja Helmikuussa aloitin henkilökohtaisen avustajan työt CP-vammaiselle naiselle, jolla olen vieläkin osa-aikaisena 5h päivässä. Lastenhoidosta minulla on kokemusta sen verran, että itselläni on yli 10 vuotta nuorempia veljiä kaksin kappalein ja olen heitä hoivannut aina välillä ja leikkinyt yms. Olen myös ollut työharjoittelussa lastentarhassa puolivuotiaiden-3 vuotiaiden ryhmässä. | ||
| Tunnistenumero: 24533 | ||
|---|---|---|
| VUOKRATAAN KEITTIÖ. | ||
| hei.
oletko valmis tekemään omalla t.mi:llä töitä?? meillä valmis asiakaskunta. vuokra on 750€/kk.sis.23% alv. sis. keittiö kalustuksen ,sähkön, veden ja työ avun klo 11-14 ajalle. työ aika noin 8,30-16. ma-pe. ota yhteyttä pikaisesti 050 5261751 marja hynni. | ||
| Tunnistenumero: 24532 | ||
|---|---|---|
| KOTONA TEHTÄVÄÄ TYÖTÄ! | ||
| AVON-KAUNEUSKONSULTTI
Avon on maailman suurin kauneusalan suoramyyntiyritys. Tuotevalikoima on laaja mm. meikit, kosmetiikka, ihon - ja vartalonhoitotuotteet, korut , tuoksut ja asusteet. Etsin tiimiini uusia kauneuskonsultteja, edellytyksenä ainoastaan 18v. ikä sekä internetyhteys. Ei aloituspääomaa eikä myyntivelvoitteita. Teet työtä kotoa käsin sekä internetin kautta omaan tahtiin ja saat myyntiprovisioita oman työpanoksesi mukaan ( kosmetiikka 25%, oheistuotteet 20%, erikoistarjoukset 10%). Saat siis konsultin alennuksen yli 80e tilauksesta ja tuo alennus on myös palkkiosi. Työvälineenä on Avonin kolmen viikon välein vaihtuva upea kuvasto sekä näytteet ja demotuotteet. Avonin tuotteita ei testata eläimillä ja niillä on ainutlaatuinen kolmen kuukauden tyytyväisyystakuu, joka takaa riskittömän ostokokemuksen. Tuotteiden korkea laatu, laaja valikoima ja ostamisen helppous ovat Avonin vahvuuksia, joiden vuoksi Avonin tuotteiden myyminen on hauskaa, helppoa ja tuottavaa. Kauneuskonsulteilleen Avon tarjoaa hyödyllisiä etuja, koulutusta, kilpailuja, alennuksia ja tapahtumia sekä kampanjakohtaisesti kannustinlahjoja. Uutena konsulttina sinulla on mahdollisuus vaihtuvaan aloituslahjaan, tällä hetkellä korusetti! Saat omat tunnukset käyttöösi päivässä sekä aloitusjaksolle kuvastot, näytteitä ja infokirjeen, joilla pääset helposti alkuun. Avustan sinua myös jatkossa! | ||
| Tunnistenumero: 24531 | ||
|---|---|---|
| ETSIN RAK.APU,YM APUTÖITÄ,PIHATYÖT KAIKKI KÄY | ||
| Siis avustavat työt rakennuksilla,maan rak aputyöt,purkutyöt,asbestipurku mihin lupa,siis kurssi käyty. Kaikki pihatyöt,muut aputyöt ulkomaalaus. | ||
| Tunnistenumero: 24527 | ||
|---|---|---|
| Dynatel Oy on vuoden 2009 alussa perustettu dynaaminen telemarkkinointiyhtiö. Olemme nopeasti vakiinnuttaneet asemamme luotettavana yhteistyökumppanina ja työnantajana. Toimeksiantomme koostuvat tällä hetkellä mm. seuraavien tuotteiden myynnistä:
DNA OY - kanavapaketit - laajakaistat - kotiluurit - liittymät - nykyasiakaskontaktit SEKÄ MONET MUUT B2C ja B2B MYYNTIPROJEKTIT | ||
| (päivävuoro / iltavuoro) | ||
| MYYNTINEUVOTTELIJOITA OSA-AIKA TYÖHÖN | ||
| Tarjoamme viihtyisät toimitilamme löytyvät Hämeenkadulta. Työllistämme noin 50 myyntineuvottelijaa aamuvuorossa ja iltavuorossa. Myynti on mukavaa ja palkitsevaa työtä, eikä yksikään päivä tai asiakas ole samanlainen. Myyntityössä hankit arvostettua kokemusta ja pääset itse vaikuttamaan omaan ansiotasoosi. Haemme joukkoomme positiivisia, sujuvasanaisia ja ennakkoluulottomia persoonia vahvistamaan myyntitiimiämme. Voit tehdä töitä joko kokopäiväisesti, tai osa-aikaisesti iltavuorossa, vaikkapa opiskelun ohessa. Kokemus ei koskaan ole pahasta, mutta jos sitä ei sinulta löydy, ovat motivoituneet kouluttajamme valmiita koulimaan sinusta tulevaisuuden huippumyyjän. Koulutuksen lisäksi tarjoamme sinulle kannustavan palkan (pohja+proviso, ICT-alan TES) ja modernit soitto- ja tallennusjärjestelmät, joten sinulla tulee olemaan kaikki avaimet menestyä ja myös edetä myyntiurallasi vastuullisempiin tehtäviin. Kaupan päälle saat maailman mukavimmat työkaverit!
Jos olet tuloshakuinen, positiivinen sekä ennakkoluuloton persoona ja haluat liittyä osaksi myyntitiimiämme, ota askel eteenpäin ja varaa aika haastatteluun: Kehitysjohtaja Juha Jauhiainen 044 3992510, juha.jauhiainen@dynatel.fi. Lisätietoja www.dynatel.fi | ||
| Tunnistenumero: 24526 | ||
|---|---|---|
| RAKENNUSALA | ||
| Olen 19-vuotias nainen ja etsin pääsääntöisesti oppisopimuspaikkaa rakennusalalle. Suurin kiinnostuksen kohde on (muuraus), rappaus ja laatoitus työt. Nämä kiinnostivat koulussa ja sujuivat hyvin, sain hyviä numeroita. Olen aloittanut 2007 talonrakentajan perustutkinnon, joka jäi muuton takia kesken ->uudella paikkakunnalla ei ollut mahdollista jatkaa tutkintoa. Olen reipas, nopeasti oppiva, oma-aloitteinen ja työni teen huolellisesti. Peruskuntoni on hyvä, jota pidän päivittäin yllä. Töitä tekisin mieluiten Lahden alueella (Lahti-Hollola). Huomioin kuitenkin kaikki. Ajokorttia minulla ei ole vielä, mutta autokoulun aloitus on pikimmiten, kun saan koulutus-/työpaikan. Tällä hetkellä löytyy tulityökortti, muiden tarvittavien korttien suorittaminen ei ole ongelma. CV:n ja muut tarvittavat toimitan yhteydenottojen jälkeen. | ||
| Tunnistenumero: 24521 | ||
|---|---|---|
| VASTAVALMISTUNUT ETSII TYÖTÄ | ||
| Olen juuri valmistunut filosofian maisteriksi. Etsin työtä omalta, humanistiselta alalta, mutta myös muilta aloilta saadakseni arvokasta työkokemusta.Minulla on myös voimassa oleva Sanssi-kortti. | ||
| Tunnistenumero: 24517 | ||
|---|---|---|
| HAETAAN AUTONKULJETTAJA/VARASTOTYÖNTEKIJÄN PAIKKAA JYVÄSKYLÄSSÄ | ||
| Haen autonkuljettajan/varastotyöntekijän paikkaa Jyväskylässä B-kortti.Tarkoitus olisi ajaa loppuun myöskin C-kortti perinteinen vähän kesken.Olen työskennellyt varastolan töissä trukkikuskina,järjestelykyinenkin.Autopuolen työt kiinnostaa.Muita aloja rakennusapumiehen työt.Työskennellyt muurausapumiehenä sekä maanrakennustöissä jonkin verran.
Koulutus on Rak.Tek.Perusteet sekä Cnc-Koneistajan/Ohjelmoijan koulutus. | ||
| Tunnistenumero: 24513 | ||
|---|---|---|
| LISÄANSIOITA KOTONA ECOWAY-EDUSTAJANA | ||
| Kiinnostaisiko sinua kotoa käsin tehtävä myyntityö terveys - ja hyvinvointituotteiden parissa?
Etsin itsenäisiä edustajia koko Suomesta kotoa käsin tapahtuvaan markkinointiin ja myyntiin. Työ sopii erinomaisesti toisen työn tai opiskelun oheen, myös työttömille ja kotiäideille sekä -isille lisäansioiksi. Ei edellytä aiempaa myyntikokemusta tai - koulutusta. Edellytyksenä ainoastaan 18v. ikä ja internetyhteys (ainakin käyttömahdollisuus). *Kotona tehtävä työ *Joustavat työajat itse valittavissa *Ei Y-tunnus vaatimusta *Reilut provisiot ( 20 - 45% tuotteesta riippuen) *Bonukset myynnin mukaan *Erinomaiset etenemismahdollisuudet *Ryhmän tuki ja opastus *Koulutusta, kilpailuja, tapahtumia ja tapaamisia Sopii kaikille hyvinvoinnista, kauneudesta ja terveydestä kiinnostuneille! Ota yhteyttä sähköpostitse ja saat lisäinfoa asiasta! Avustan sinut alkuun ja olen tukenasi myös jatkossa! | ||
| Tunnistenumero: 24510 | ||
|---|---|---|
| SIIVOUS/YMPÄRISTÖTYÖ/JÄTEHUOLTO | ||
| Hei! Olen nuori 25v mies ja juuri muuttanut Jyväskylään.
Etsin työtä joko siivousalalta tai ympäristönhoidosta, sillä näiltä aloilta minulla on työkokemusta. Olen valmistunut juuri 2009 joulukuussa Ammattikorkeasta Ympäristötekniikan koulutusohjelmasta. Koulun ohella olen tehnyt pitkään osa-aikaisia siivoustöitä myymälä- ja elintarvikesiivouksessa. Olen myös suorittanut Hygieniapassin ja osaan käyttää monitoimikonetta. Mieluiten haluaisin kokopäiväistä työtä. Ilta ja viikonlopputyö sopii myös tai 2-vuorotyö. | ||
| Tunnistenumero: 24507 | ||
|---|---|---|
| FOTOALAN AMMATTILAINEN | ||
| Tunnistenumero: 24506 | ||
|---|---|---|
| Timberboys Finland Oy grilli -ja saunakotien valmistaja kotimaan/ulkomaiden markkinoille | ||
| KIELITAITOINEN MYYNTIMIES/NAINEN | ||
| Englannin - ja venäjän kielitaitoista grilli -ja saunakotien myyjää. Hakemukset voi lähettää joko s-postiosoitteeseen tai ilmoitettuun postiosoitteeseen. Hakemusten perusteella pyydämme haastatteluun. | ||
| Tunnistenumero: 24504 | ||
|---|---|---|
| TOIMISTOTYÖHÖN HALUAVA | ||
| Tässä olen, hyvän kirjallisen ja suullisen kielen osaaja ja sinkkunainen!
Etsin kokopäivätyötä Tampereelta, lähinnä toimistoalalta. Myös kevyen teollisuuden työtehtävät kiinnostavat. t:Varpu Vartiainen | ||
| Tunnistenumero: 24503 | ||
|---|---|---|
| VARASTONHOITAJALLE TÖITÄ JYVÄSKYLÄSTÄ? | ||
| Olen Jyväskylästä kotoisin oleva työnhakija ja etsin varastoalan töitä tältä paikkakunnalta ja lähiympäristöstä. Valmistuin varastonhoitajaksi 3.7.2008. Kokemusta alalta löytyy muutaman vuoden verran. Työntekijänä olen ahkera, vastuuntuntoinen ja tunnollinen. Haluan työssäni oppia uutta, enkä pelkää ottaa vastaan haasteita. Luonteeltani olen joustava ja tulen hyvin toimeen toisten ihmisten kanssa.
Olen valmistunut myös datanomiksi vuonna 2003 digitaalisen viestinnän linjalta, joten minulla on vahvat atk:n perustaidot. Esimerkiksi Office-paketin ohjelmien käyttö on tuttua. | ||
| Tunnistenumero: 24493 | ||
|---|---|---|
| TÄSTÄ REIPAS, ILOINEN, REHELLINEN JA TYÖTÄPELKÄÄMÄTÖN TYÖNTEKIJÄ | ||
| Nimeni on Lauri Peltonen , olen syntynyt 1983. Asun Kajaanissa. Koulutukseltani olen metsäkoneasentaja johon valmistuin vuonna 2006 ja puutarhuri johon valmistuin vuonna 2001.
Työhistoriaa on seuraavassa: Kuljetusliike Veini Peltonen Ky: puutavara-auton apumies vuosina:1998,1999 ja 2000 ja muina lapsuuteni vuosina Kajaanin Kaupungin puutarha: puutarha-alan harjoittelu:2001 Kajaanin Kaupunki Keskuskoulu koulu avustaja(liikunta ja tekninen käsityö): 2002-2003 lukuvuosi Metsäkone huolto T.Lahti oy, metsäkone asentajan työt:2005 ja 2006 AFM-Forest/Jyhepa oy, koneistaja-asentaja 20.08.2007-26.09.2007 sairasloma sijaisuus Osaaminen: puutavara-auton kunnossa pito, metsäkoneiden kunnossapito, muiden työkoneiden kunnossapito, puutarha työt, kouluavustajan työt, olen hyvä hitsaamaan migillä, osaan ajaa kaivin- ja metsäkonetta, atk:n perustaidot hallussa ja jos jotain en osaa niin opettelen mielelläni sen kieliosaamiseni rajoittuu suomeen, ruotsiin ja englantiin harrastan luistelua, lenkkeilyä ja ennen olin mukana yksityisessä ralli tiimissä mekaanikkona kolmisen vuotta Kaikki työt käy mieluiten ammattia vastaavaa työtä. Raskaskaan työ ei pelota minua joten sitäkin saa tarjota. Voin tehdä myös pitkää päivää, elikkä en ole niitä lyhyen työpäivän tekijöitä. Minulla on tarjottavana monipuolista ammatti tietoutta. Olen iloinen ja reipas puhelias ihminen en ole hiljainen hyssykkä joka ei uskalla puhua mitään. Minulla on ajokortti ja auto. Puhelin numeroni on 044-5301983 | ||
| Tunnistenumero: 24490 | ||
|---|---|---|
| OPISKELIJA ILTATYÖN HAUSSA | ||
| Henkilötiedot:
Hanna-Mari Virtanen Kenraalinkuja 7 as 2 01730, Vantaa Syntymävuosi: 1989 puh. 0407417897 Sähköposti: h-mv_7@hotmail.com Haen parhaillaan töitä opintojeni ohelle. Koulutus: Olen suorittanut kansainvälisen ylioppilastutkinnon (International Baccalaureate) ja valmistuin ylioppilaaksi Tikkurilan lukiossa 31.5.2008. Parhaillaan opiskelen englantilaista filologiaa Helsingin yliopistossa. Työkokemus: Olin työharjoittelussa Hiekkaharjun päiväkodissa 02.09.-01.11.2008 ja toimin lastenhoitajana 01.11.2008-30.06.2009. Kielitaito: Suomi: äidinkieli Englanti: kiitettävä Ranska: hyvä Ruotsi: alkeet | ||
| Tunnistenumero: 24489 | ||
|---|---|---|
| SÄHKÖASENTAJA | ||
| Etsimäni työ on monenlaiset sähköalan työt . Elektroniikka kokoonpano. Sähkökeskusten kasaus. Metalliteollisuuden laitteiden sähköistys, kunnossa pito. Raskaan kaluston ja työkoneiden sähköistys ja kunnossa pito.
Olen koulutukseltani elektroniikka-asentaja. Valmistuin 2003 Tampereen ammattiopistosta. Työkokemusta on kertynyt konesähköasentajan töistä neljä vuotta. Olin Pirkanmaan sähkö- ja ohjaustekniikassa vuodesta 2005 vuoteen 2007. Siellä tein alihankintana henkilönostimien sähköistystä. Sen jälkeen siirryin Tampereen asennustekniikkaan jossa tein alihankintana kivenmurskauslaitteiden sähköistyksiä. Työt loppuivat syksyllä 2008 ja siirryin Jotel Oy:n palvelukseen sähkökeskus asentajaksi. | ||
| Tunnistenumero: 24483 | ||
|---|---|---|
| JÄLLEENMYYJÄ | ||
| Etsin Suoramyyjiä myymään laadukkaita saksalaisia kauneus- ja hyvinvointituotteita itsenäisiksi edustajiksi. Yhteistyökumppaninamme on yksi Euroopan menestyneimmistä suoramyyntiyrityksistä.
Tuotevalikoimaamme kuuluvat ihon- ja kehonhoitotuotteet, ravintolisävalmisteet, painonhallintatuotteet, Aloe Vera - tuotteet, kampaamotuotteet sekä tuoksusarjat ja kosmetiikka. Myymistäsi tuotteista saat 30% katteen heti ensitilauksesta alkaen. Lisäksi yritys maksaa Sinulle 3 - 21 % lisäalennuksen/bonuksen oman ja ryhmäsi aktiivisuuden mukaan. Kokoamalla oman myyntiryhmän mahdollisuutesi ovat rajattomat. Et tarvitse tuotevarastoja sillä myynti tapahtuu laadukkaiden kuvastojen avulla. Pääkuvasto on juuri ilmestynyt, joten aloittamalla nyt saat heti hyvän startin suoramyyntiurallesi. Ota yhteyttä niin kerron Sinulle tarkemmin toiminnasta ja mahdollisuuksista. | ||
| Tunnistenumero: 24482 | ||
|---|---|---|
| TUOTANNONTYÖNTEKIJÄ | ||
| Ammatiltani olen puuseppä.mutta kykenen
toiminaan myös muilla aloilla ja olen halukas oppimaan uutta. minulla on kone -ja metallin perustutkinto,levyseppähitsaaja HAEN TYÖTÄ:jossa -voin kehittää itseäni -näen työni jäljen -kannustetaan ja tuetaan -päivät ovat erilaisia -mahdollisuudet eivät lopu kesken olen siis hakemassa työtä monipuolisesti lähes tulkoon kaikilta aloilta. PAITSI ETTÄ; en ole hakemassa myyntityötä enkä myöskään verkostomarkkinointia! Olen hakemassa kokopäiväistä työtä! | ||
| Tunnistenumero: 24481 | ||
|---|---|---|
| LASTENHOITOAPUA HOLLOLAN JA LAHDEN ALUEELLE. | ||
| Olen 17-vuotias (lokakuussa 18) nainen ja jos olet vailla lastenhoitajaa, niin ota yhteyttä! Kokemusta lapsista on paljon, mutta enemmän 2-6 -vuotiaista. Opiskelen lahden diakonia instituutissa lastenohjaajaksi. Olisin valmis tekemään lastenhoitokeikkoja viikonloppuisin ja mieluiten niin, että hoitaisin lapsia useampinakin viikonloppuina.
Myös jotkin illat viikossa voi käydä. Palkkatoiveenani olisi 7e/h. | ||
| Tunnistenumero: 24480 | ||
|---|---|---|
| VENÄJÄN JA TALOUDEN ASIANTUNTIJA ETSII UUSIA HAASTEITA | ||
| AMMATILLINEN YDINOSAAMINEN:
- Edunvalvontaprojektien koordinointi ja hallinnointi, teollisuuden yhteiskunnallinen vaikuttaminen. - Kannattavuus- ja talousanalyysit ja selvitykset, laskentatoimi, tilinpäätösosaaminen sekä numerotarkkuus ja analysointikyky. - Taloushallinnon ja kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntijatehtävät - Monipuolinen kielitaito - Asiakaspalveluosaaminen - Olen tottunut kanssakäymiseen erityisesti venäläisten ja ruotsalaisten kanssa niin työasioissa kuin vapaa-ajallakin. TAVOITE: Taloushallintoon ja/tai Venäjään liittyvät tehtävät (kaikki toimialat), myös Baltian ja Ruotsin yhteydet kiinnostavat. Matkustan mielelläni erityisesti Venäjällä, Baltiassa ja Skandinavian maissa. KOULUTUS: - ekonomi, KTM, TKKK 1985, kansainvälisen talouden ja talouspolitiikan suuntautumisvaihtoehto (päävastuuaineet kansantaloustiede ja laskentatoimi). - Venäjän kielen opintoja Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa vuodesta 1996 alkaen. - EU Project Managers -koulutusohjelma, loka-marraskuu 2007, Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus, Helsinki - Venäjän kauppaan painottunut Kansainvälisen kaupan asiantuntija -koulutusohjelma, helmi-huhtikuu 2008, Adulta, Helsinki - FINRUS Partnership Program in Russia (suomalaisten liikkeenjohtajien täydennyskoulutusohjelma) Saint-Petersburg state institution "Interregional resource center" ja Fintra, Pietari, syys-lokakuu 2009 (2 viikkoa) TYÖKOKEMUS: - maatalousneuvonnan Venäjä-etabloitumisen esiselvityksen projektipäällikkö huhti-syyskuu 2008. - metsäteollisuuden Venäjä-edunvalvonnan kysymykset metsäteollisuuden edunvalvontajärjestössä 2001-2006 - kannattavuus- ja investointikysymykset sekä niihin liittyvät analyysit em.järjestössä 1989-2001 - kirjanpitäjä 1985-89 suomalaisen suuryrityksen keskushallinnossa KIELITAITO: suomi (äidinkieli), ruotsi, venäjä, englanti, ranska. Olen 49-v. mies Helsingistä. | ||
| Tunnistenumero: 24477 | ||
|---|---|---|
| SERTIFIOITU IT-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ | ||
| Olen IPMA-C sertifioitu projektipäällikkö jolla on kymmenen vuoden kokemus projektien hallinnasta ja sitä ennen kolmentoista vuoden kokemus tietojärjestelmien määrittelystä, suunnittelusta, toteutuksesta, testauksesta, käyttöönotosta ja ylläpidosta.
Projektien johtamisen lisäksi minulla on kokemusta ohjelmoinnista eri ohjelmointikielillä ja sovelluskehitysvälineillä sekä tietokannoista (Oracle, SQL Server, DB2, SQL Windows, Dbase-kloonit). | ||
| Tunnistenumero: 24450 | ||
|---|---|---|
| MUURARI | ||
| Ammattitaitoinen muurari etsii töitä. | ||
| Tunnistenumero: 24473 | ||
|---|---|---|
| SIIVOUS | ||
| pienyritys etsi siivoustyötä sop mukaan | ||
| Tunnistenumero: 24471 | ||
|---|---|---|
| STAR PERSON HENKILÖSTÖPALVELUT | ||
|
STAR PERSON on henkilöstöpalveluita tuottava yritys. Katso ja tutustu web sivuihimme. www.starpalvelut.fi Etsimme myös kasvamaan joukkoomme franchising yrittäjiä, meillä ei ole liittymismaksuja, ja Suomen edullisin yhteistyösopimus, nyt kannattaa liittyä! Toimimme ympäri Suomea. Osallistu myös STAR PERSONin kalakeisari kalakilpailuun! | ||
| Tunnistenumero: 24470 | ||
|---|---|---|
| KIELITAITOINEN METALLI MONIOSAAJA | ||
| Tunnistenumero: 24466 | ||
|---|---|---|
| TARJOILIJA/KAHVILA TÖITÄ | ||
| Hei!
Olen 22-vuotias reipas työtä pelkäämätön nuori nainen.Etsin tarjoilija tai kahvilatöitä.Olen valmistunut tarjoilijan ammattitutkintoon jonka osioon kuuluu: kahvila/ravintolan myynti ja tarjoilu,ruokaravintolantarjoilu,viinitarjoilu,tilaus ja kokouspalvelu. Olen omatoiminen ja tykkään tarttua haasteisiin :) | ||
| Tunnistenumero: 24463 | ||
|---|---|---|
| KAUNEUS- JA HYVINVOINTIHOITOLA | ||
| Pienellä rahalla kiinni menestyvään liiketoimintaan. Osa kauppahinnasta voidaan sitoa liikevaihtoon.
Liikevaihto noin 75 000 euroa vuodessa. Sopii erityisesti terveydenhoitoalan ammattilaisille (esim. hierojat, terapeutit) kosmetologeille tai muille erikoisalan osaajille, joko yhdessä tai yksin yrittäjille. Sopii myös jo valmiille yritykselle , joka haluaa laajentaa omaa palveluaan lisäpalveluilla ja erikoistumisella. Sunstationilla on laaja tunnettavuus ja vakiintunut asiakaspiiri. SUNSTATION on toiminut vuodesta 1997 nykyisellä omistajalla. Hoitola sijaitsee hyvällä paikalla Vaasan keskustassa katutason 53 m2 huoneistossa, joka on ostettavissa tai vuokrattavissa. Maksuttomia parkkikiekkopaikkoja on runsaasti hoitolan välittömässä läheisyydessä. Sunstation on vaasalainen erikoishoitola, jonka tarjonnassa on mm. infrapunasauna,happihoito,happibaari,mikrohieronta, ultrahoito, selluliittihoito, valohoito, vartalohoito, laihdutus- ja ravintoneuvonnat. Hoitolassa kaksi hoitotilaa. Mahdollisuus laajentaa myös kolmanteen hoitotilaan. Myydään ainoastaan yrittäjän eläkkeelle jäämisen vuoksi. | ||
| Tunnistenumero: 24462 | ||
|---|---|---|
| Secure Finland on vuonna 2006 perustettu IT asiantuntija palveluita tarjoava yritys. Yritys toimii pääkaupunkiseudulla, ja sen asiakkaina on keski- ja suuret yritykset. Toimintamme periaatteena on asiakaslähtöinen palvelu, jossa toteutamme yhdessä asiakkaan kanssa sovittuja toimeksiantoja, aina laadusta tinkimättä. | ||
| ETSIMME AMMATTITAITOISIA, KOKENEITA TESTAAJIA JA TESTIPÄÄLLIKÖITÄ | ||
| Etsimme ammattilaisjoukkoomme kokeneita laadunvarmistuskonsultteja, testiautomaatio-osaajia ja testipäälliköitä asiakkaidemme tietojärjestelmä- ja ohjelmistoprojektien laadunvarmistukseen.
Konsultin roolissa tulet työskentelemään tiiviisti asiakkaan, projektin asiantuntijoiden ja usein myös eri toimittajien kanssa. Asiakkaamme toimipisteet ovat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla. Haemme tällä hetkellä kokeneita testipäälliköitä, testiautomaatio-osaajia, pankki- ja vakuutusalan kokemusta omaavia testaajia sekä SAP-projekteissa kokemusta hankkineita testaajia. | ||
| Tunnistenumero: 24458 | ||
|---|---|---|
| SIIVOUS-JA MUUTTOTYÖNHAKU | ||
| Tunnistenumero: 24457 | ||
|---|---|---|
| MATKUSTELEVA JA KUVIA MUOKKAAVA VALOKUVAAJA | ||
| Valokuvaan luontoa, maisemia, ihmisiä juhlia ja vainajia
Olen kuvannut noin 20 vuotta. Kalustonani on niin filmi kuin digitaalinen (6 Mpix) järjestelmäkamera (tulossa 24 Mpix ilman rajauskerrointa) Objektiivit 4 mm - 6750 mm (6750 = 1000 * rajauskerroin (1.5) * telejatke (1.5*) * telejatke (3,0*)(kuvakulmat 0,36 - 180 astetta) digitaaliselle ja filmille 12 mm - 3000 mm (kuvakulmat 0,83 - 124 astetta). Molempiin on niin tavallinen- kuin rengassalamalaite sekä yksi- että kolmijalkainen jalusta sekä yökatselulaite johon 80 mm ja 500 mm objektiivit. Lisäksi minulla on käytössäni tietokone kuvien muokkaamiseen ja tulostamiseen ja värimustesuihkutulostin. Nytemin on myös pienkalusto huomaamattomampaan työskentelyyn: 5 MPix kamerakännykkä johon laajakulmaa kaksikertaa laajentava linssi sekä telettä kaksinkertaistava linssi sekä 2 Mpix enintään tunnin mittaista videota ottava videokamera | ||
| Tunnistenumero: 24456 | ||
|---|---|---|
| NAISHIEROJALLE TARVETTA | ||
| Yksityinen Clubi etsii asiallista ja kivan ulkonäön omaavaa hierojatarta. Opastus annetaan tehtävään ja hyvä palkkaus sekä lyhyet työajat. Jos kiinnostuit niin laita sähköpostia.
Terveisin: Club emäntä Tiina | ||
| Tunnistenumero: 24453 | ||
|---|---|---|
| HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA | ||
| Etsin osa-aikaista henkilökohtaisen avustajan paikkaa pääkaupiseudulta. Olen yliopisto-opiskelija, joten työtunnit tulisivat sijoittua pääasiallisesti iltaan ja viikonloppuun.
Suosittelja pyynnöstä. | ||
| Tunnistenumero: 24449 | ||
|---|---|---|
| KIELENTARKASTAJA JA LITTEROIJA | ||
| Suomen kielen maisteri pääkaupunkiseudulta tarjoaa kielenhuoltopalveluja opinnäytetöiden tekijöille ja toimittajille sekä litterointipalveluja tutkijoille. Olen tarkastanut viestintäalan tutkimusraportteja sekä valtiotieteen, terveydenhuoltoalan, mikrobiologian ja kielitieteen opinnäytetöitä sekä litteroinut Teknillisen korkeakoulun ja opinnäytetyön tekijöiden tutkimushaastatteluja. Työskentelen kotona ja otan aineistoja vastaan mieluiten sähköpostitse. Tarvittaessa voin tavata toimeksiantajan. | ||
| Tunnistenumero: 24448 | ||
|---|---|---|
| KAIKKI KODIN REMONTIT | ||
| Asuntoremontit,asennustyöt,terassit,pihatyöt,siivous,myös pientehtävät,kivityöt SOP.MUKAAN
PUH.040-4192964 | ||
| Tunnistenumero: 24447 | ||
|---|---|---|
| KIRVESMIEHET ETSI TYÖTÄ | ||
| kaikki kirvesmies-timpurin työt sopimuksen mukaan,pitkä kokemus,
ok talot,asuntoremontit 2-6 miestä vaikka heti koko suomi Soita : 040-4192964 tai sähköpostilla. omamail@msn.com | ||
| Tunnistenumero: 24445 | ||
|---|---|---|
| OLETKO KOSMETIIKAN SUURKULUTTAJA? | ||
| AVONin toiminta on siitä mukavaa että sitä voi tehdä toisen työn ohella, harrastuksena.
Kokopäiväisesti, pitämällä kutsuja jne... Tai tilaat vain kavereidesi kesken silloin kun sinulle sopii. Ja ansiothan ovat sitten sinusta itsestäsi kiinni miten haluat toimia AVONin kanssa. Kuvastosta http://www.avon.fi/PRSuite/eBrochure.page?index=1&cmpgnYrNr=201010 näet meidän hintatason, mikä on todella alhainen laadusta tinkimättä. Olemme saaneet hintatason sen takia niin alhaiseksi, koska meillä ei ole mainoskuluja ja toimimme jo yli 150 eri maassa eli valmistuserät ovat todella suuret. AVONilla on jo pitkä ura takana, yli 122v. joka takaa sen että kokemusta ja laatua löytyy. Näin ollen kun meillä on hinta-laatu suhde kohdallaan ja 3kk:n palautusoikeus niin sinun on helppo suositella tuotteita ja ansaita sillä myös jotain. Pääsääntöisesti saat kaikista kosmetiikka tuotteista 25% alennusta. Kaikki korut ja asusteet saat 20% alennuksella. Alennuksen edellytyksenä on että tilaat 80€ edestä kuvaston tuotteita. Ja kun tilauksesi on yli 80€ saat paketin postiisi veloituksetta. Oman palkkasi saat puhtaana käteen eli kun kaverisi tilaavat tuotteita niin he maksavat normaalin kuvasto hinnan sinulle ja sinä maksat laskun AVONille josta on vähennetty normaali kuvasto hinnasta alennus. Ja raha mikä sinulle jää erotuksena on palkkasi. Meillä on myös joka kampanja (kampanja kestää aina 3vko ja aina kun vaihtuu kampanja, vaihtuu myös kuvasto ja tarjoukset) kannustusohjelma joka sisältää ilmaisia tuotteita. Eli tienaat rahan lisäksi myös ilmaisia tuotteita. Ota pikaisesti yhteyttä niin saat ilmaiset tunnukset joilla pääset tekemään tilauksia. Lisäksi saat ihanan tuotesetin lahjaksi kun olet tehnyt ensimmäisen 80€ tilauksen! | ||
| Tunnistenumero: 24443 | ||
|---|---|---|
| TAKSINKULJETTAJALLE TÖITÄ HELSINGISSÄ | ||
| Etsin tunnollista/rehellistä taksi-autonkuljettajaa.Helsinki-liite tarvitaan.Työ on sekä päivä että yötyötä.Talli Lassilassa. | ||
| Tunnistenumero: 24442 | ||
|---|---|---|
| 3D MEKANIIKKASUUNNITTELUA ETÄTYÖNÄ | ||
| Yksilöllistä ja Ammattitaitoista mekaniikkasuunnittelua moderneilla ohjelmistoilla
* Työkalusuunnittelu Vuosien kokemus työkalusuunnittelusta eri teollisuuden aloille, muovimuotit, kokoonpanojigit, leikkaimet jne * Teollisuussuunnittelu Teollisuuden aloja: Elektoniikkateollisuus, Lääketeollisuuus, Autoteollisuus, Kemianteollisuus, Kaapeliteollisuus * Tuotteistus Tarjoan Skitsistä Tuotteeksi palvelua, ks. esimerkki tuote Ideasta Tuotteeksi kotisivullani * Vanhojen tuotteiden modernisointi, vanhat AutoCad -kuvat nykyaikaiseen 3D-formaattiin. Lähetä emaililla PDF tai DWG kuvat niin voin laskea tarjouksen Osa-, kokoonpano- ja räjäytyskuvat osaluetteloineen Suomen ja Englannin kielellä laskutus voidaan sopia EEZY OSK, Y-TUNNUS 2197002-2 Tarkempia tietoja käytössäni olevista softista ja muista mahdollisuuksista kotisivullani: https://sites.google.com/site/arikuinfo/ | ||
| Tunnistenumero: 24441 | ||
|---|---|---|
| HALUATKO LISÄANSIOTA? | ||
| Kiinnostaisiko sinun saada itsellesi lisätuloja tai mukava harrastus jossa tapaat uusia ihmisiä kosmetiikan parissa?
* Ilmainen aloittaminen, ei jäsenmaksuja tai muitakaan piilo kuluja * Upeat liittymislahjat sekä kampanjoittain vaihtuvat kannustuslahjat * 25% alennus tuotteista ja 80e tilaukset ilman toimitus/ käsittelykuluja * Ei tilausvelvotteita, minimitilausrajaa, tilaat sillon kun itsellesi parhaiten sopii * Ei varastointipakkoa, toimit/ tilaat kysynnän mukaan * Tuotteilla 14 vrk maksu aikaa sekä 90 päivän tyytyväisyys takuu * Päätät itse omista työajoistasi * Täydellinen tuki sekä koulutus sitä tarvitseville Kiinnostuitko? Ota pian yhteyttä heidin_oma@jippii.fi | ||
| Tunnistenumero: 24341 | ||
|---|---|---|
| KUVA- JA/TAI ÄÄNI | ||
| Media-assistentiksi valmistunut
Valmistuin 4.6.2010 valokuvapainotteisen media-assistentin koulutuksesta. Kiinnostus valokuvaukseen on suuri. Mutta myös muut alaan liittyvät työt kuten ääni ja mahdollisesti myös video olisivat hyvä vaihtoehto ammattitaidon kehittämisessä. Olen luonteeltani tunnollinen ja joustava. Uudet asiat otan ennakkoluulottomasti vastaan. Jo opiskeluaikana varmistui että ala on oikea, siksi toivonkin pääseväni näyttämään osaamiseni käytännössä. Harrastuksiini kuuluu valokuvauksen lisäksi musiikki ja kuntoilu, jotka myös motivoivat itsensä kehittämiseen. | ||
| Tunnistenumero: 24432 | ||
|---|---|---|
| KIRVESMIES VAPAANA! | ||
| Kirvesmies vapaana,40-vuoden työkokemus.Ahkera ja kokenut työntekijä etsii omakotitalo tai vastaavaa työtä.Myös Lammi kivitalot!Ota yhteyttä! | ||
| Tunnistenumero: 24427 | ||
|---|---|---|
| YLEISKAAPELOINTIASENTAJA, RAKENNUSMIES | ||
| Olen erityisesti perehtynyt yleiskaapelointien suunnitteluun ja asentamiseen koti-, toimisto- ja kouluympäristöissä. Myös muiden tietoliikennekaapelien asentaminen ja päättäminen sekä atk-verkkokaappien varustaminen ovat minulle tuttuja.
Toimin myös rakennusalalla. Teen lähinnä saneeraustöitä pientaloympäristössä kuten sisustus-, levytys-, panelointi-, lattia-, kalusteasennus-, terassi- ja muita näiden kaltaisia töitä. Rakennus- ja tietoliikennekaapelointityöt yhdessä muodostavat ehkä parhaan ja kustannustehokkaimman kokonaisuuden, koska yksi tekijä selviää niin kaapelien asennuksesta, kuin siihen liittyvistä läpivientien teosta yms rakenteisiin kohdistuvista töistä omilla ammattityökaluillaan! Kielitaitoni on - kotimaisen lisäksi - riittävä Englanti. Minulla on myös valmiudet ja halu tarvittaessa osallistua (lyhytaikaisiin) keikkatöihin ulkomailla. Harrastan lukemisen lisäksi fyysisiä yksilölajeja kuten maastojuoksua ja -hiihtoa sekä punttisalia, joten, terveillä elämäntavoilla höystettynä, olen erinomaisessa kunnossa. Teen rakennus- ja tietoliikennetöitä toiminimellä (Rakennus- ja teletyö Riitinki, Y-tunnus 2106717-5). Perushintani on 30e/h + 40snt/km + alv. | ||
| Tunnistenumero: 24426 | ||
|---|---|---|
| LASTENHOITOAPUA HOLLOLAN JA LAHDEN ALUEELLE. | ||
| Olen 17-vuotias (lokakuussa 18) nainen ja jos olet vailla lastenhoitajaa, niin ota yhteyttä! Kokemusta lapsista on paljon, mutta enemmän 2-6 -vuotiaista. Opiskelen lahden diakonia instituutissa lastenohjaajaksi. Olisin valmis tekemään lastenhoitokeikkoja viikonloppuisin ja mieluiten niin, että hoitaisin lapsia useampinakin viikonloppuina.
Palkkatoiveeni olisi 10e/h. Sovitaan enemmän sähköpostitse. :) | ||
| Tunnistenumero: 24425 | ||
|---|---|---|
| ATK-AMMATTILAINEN ETSII HAASTEITA | ||
| Atk-ammattilainen etsii uusia haasteita. Kokemusta on ohjelmistotuotannon, suunnittelun, testauksen, tutkimuksen- ja tuotekehityksen, koulutuksen sekä tietoturvan alueilta. Erityisosaamisalueeni on Internetiin liittyvät teknologiat. | ||
| Tunnistenumero: 24424 | ||
|---|---|---|
| Etsimme pieneen, sielukkaaseen ja toiminnan täytteiseen yritykseen työntekijää, joka osaa tehdä pizzaa, kebabbia ja muuta ruokaa sekä toimia tiskillä täys painoitteisena bartenderinä.
sopii esim opiskelijalle tai alan taitajalle. | ||
| BAARIMIKKO/RUUAN VALMISTAJA | ||
| Etsimme pieneen, sielukkaaseen ja toiminnan täytteiseen yritykseen työntekijää, joka osaa tehdä pizzaa, kebabbia ja muuta ruokaa sekä toimia tiskillä täys painoitteisena bartenderinä.
sopii esim opiskelijalle tai alan taitajalle. soita: 10.00-... Puh: 0400 844 055 | ||
| Tunnistenumero: 24421 | ||
|---|---|---|
| PALKATAAN KIRJANPITÄJÄ | ||
| YHDISTYS ETSII KIRJANPITÄJÄÄ.
KIELITAITO EDUKSI. HAKEMUKSET ENSITILASSA: SUOMALAIS-TUNISIALAIS-EUROOPPALAINEN YHDISTYS ry. BRAHENKATU 2 20100 TURKU | ||
| Tunnistenumero: 24420 | ||
|---|---|---|
| PALKATAAN SIHTEERI JA ASSISTENTTI | ||
| KANSAINVÄLISEN YHDISTYKSEN TOIMISTOON TURKUUN | ||
| YHTIÖMME ETSII SIHTEERIÄ JA ASSISTENTTIA HOITAMAAN mm. YHDISTYKSEN TOIMISTOTÖITÄ. KIELITAITO EDUKSI.
KUVALLISET HAKEMUKSET ENSITILASSA: SUOMALAIS-TUNISIALAIS-EUROOPPALAINEN YHDISTYS ry. BRAHENKATU 2 20100 TURKU | ||
| Tunnistenumero: 24418 | ||
|---|---|---|
| OPPISOPIMUSPAIKKA LÄHIHOITAJAKSI AIKOIVALLE! | ||
| Olen 22- vuotias reipas nuori nainen Sonkajärveltä, ja olen jo reilun vuoden verran etsinyt itselleni oppisopimuspaikkaa, koska tahdon kouluttautua lähihoitajaksi. Rahallisen tilanteen vuoksi, ei ole vara istua koulun penkillä sekä olen myös sitä mieltä, että työ opettaa parhaiten.
Olen valmis tekemään mitä työtä tahansa, koska pidän niin lasten, nuorten kuin vanhusten kanssa työskentelystä. | ||
| Tunnistenumero: 24416 | ||
|---|---|---|
| RAKENTAMISEN/REMONTTIALAN MONIOSAAJA | ||
| Rakentamisen sekä remonttialan osaaja
vapaana uusiin haasteisiin. Suoritan ok-talojen rakentaminen,laajennukset,muutostyöt sekä rintamamiestalojen remontti/muutostyöstä. Remonttityötehtävät edellämainittujen lisäksi liikekiinteistöt,huoneistot y.m kohteet. Auto sekä työvälineet löytyvät itseltäni. Kesän työkeikat jaetaan nyt joten yhteydenotot pikaisesta. Mahdollista toimia myös Yrityksenä joten kotitalousvähennys kelpoinen. Vuosien kokemus työmaiden työnjohtamisesta joten tiedän miten hommat hoidetaan. Yhteydenotto odotellessä Hyvää kevättä. | ||
| Tunnistenumero: 24415 | ||
|---|---|---|
| VIENTI-/MYYNTI-/TUOTEPÄÄLLIKKÖ | ||
| Olen toiminut lähes 30 vuotta vientipäällikkönä elektroniikan ja konepajateollisuuden piirissä. Olen hyvä joukkuepelaaja ja tottunut toimimaan niin koti- kuin vientimyynnissäkin. Kielitaitoni on suomi, saksa, ruotsi ja englanti.
Olen 53-vuotias ja perheeseeni kuuluu kaksi aikuista tytärtä, joista toinen on jo työelämässä ja toinen opiskelee. Asun Hangossa. Nykyinen työsuhteeni päättyi 30.9.2009 tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuen, joten etsin aktiivisesti töitä lähinnä Länsi-Uudeltamaalta. | ||
| Tunnistenumero: 24411 | ||
|---|---|---|
| MOTIVOITUNUT AUTOMAATIOINSINÖÖRI TARJOLLA! | ||
| Olen 24-vuotias, automaatioinsinööri Vaasasta.
Työkokemusta olen hankkinut Sesca Visetec Oy:llä Raahessa, jossa olin automaatiosuunnittelija-harjoittelijana keväällä -09. Harjoittelun aikana hankin kokemusta erilaisista teollisuuden mittaus- ja konenäkösovelluksista sekä Beckhoffin logiikkalaitteista ja Twincat-ohjelmistosta. Tällä hetkellä hankin elantoa Itella Oyj:n palveluksessa postityöntekijänä. Opiskeluaikana työskentelin Raahen Energia Oy:llä verkostotyöntekijänä yhteensä puolentoista vuoden ajan sekä sähkö- että kaukolämpöosastolla. Työtehtäviini kuului sähkö-, katuvalo- ja kaukolämpöverkoston rakennus- ja kunnossapitotöitä. Aikaisemmin olen työskennellyt myös Metso Automationilla kesäharjoittelijana. Opinnoissani suuntauduin projektointiin ja prosessiautomaatioon, joten projektityöskentely on minulle tuttua ja mieluista. Olen suorittanut muun muassa sähkövoimatekniikan, automaatiotekniikan ja instrumentoinnin suunnittelun kurssit hyvin arvosanoin. Opinnäytetyöni liittyi Siemensin S7-logiikan rajapintoihin ja sanomanvälitykseen erään teollisuusprojektin yhteydessä. Kykenen käyttämään sujuvasti myös englannin ja ruotsin kieltä työssäni. Luonteeltani olen sosiaalinen ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, joten ryhmätyö on minulle luontevaa. Pystyn omaksumaan uusia asioita nopeasti ja tekemään päätöksiä oma-aloitteisesti. Rehellisyys ja luotettavuus ovat minulle kunnia-asia, joten teen työni aina tunnollisesti ja huolella. Tulen mielelläni kertomaan lisää itsestäni ja osaamisestani henkilökohtaisesti. | ||
| Tunnistenumero: 24410 | ||
|---|---|---|
| AHKERA VIROLAINEN TYÖMIES (55 V) | ||
| Koulutettu ja ahkera virolainen työmies (55 v) etsii yhteistyökumpania pk-seudulla. Mahdollinen neljan hengen työ porukka.
Uudisrakentaminen, huoneistoremontit ja korjausrakennustyöt. Teen alihankintatöitä edullisena tunti- ja urakkatyöna. Rakennustarvikkeiden ja työvoiman vuokraus ja välitys Virosta. | ||
| Tunnistenumero: 24407 | ||
|---|---|---|
| HYVILLE ANSIOILLE | ||
| vilkas, eloisa, sinkkuna elelevä yh-äippä toivoo löytävänsä työn kuin työn jossa saa olla asiakkaiden kanssa tekemisissä.
ei ujo..ottaa haasteen kuin haasteen vastaan:=) kaikki huomioidaan. myös keikkaluontoiset työt. | ||
| Tunnistenumero: 24404 | ||
|---|---|---|
| APUMIES/HANDYMAN TARJOLLA (PÄÄKAUPUNKISEUTU) | ||
| Tarttooko talo terassia, terassi aitaa, vaiko aita maalia?
Pitääskö rännit oikaasta tai vaihtaa talven jäljiltä? Peltikattoko huutaa uutta maalia, vai onko nurkka- tai räystäslaurootus päässyt lahoamahan surkian näkööseksi? Onko saunan lauteet saunottu loppuhun ja oviki alakanu repsottamahan? Vai onko kenties rakennustyömaalla pulaa käsistä? Eipä hätiä. Tarjolla on käsistään kätevä 27v yleismies jantunen jolta luonnistuu kaikenlaaset kodin pikku rempat ja fiksaukset. OK-työmaat on tuttuja ja käret on ottamahan päin eikä rystyset laahaa maata. Ettiskelen hieman lisätienestiä leipätyöni ohelle joten ainoastaan illat ja viikonloput oon käytettävis. Ota rohkiasti yhteyttä niin kattotahan yhres minkälaasta hommaa ois tarjolla. | ||
| Tunnistenumero: 24403 | ||
|---|---|---|
| SIXTIES & OLD TIMES` ROCK AND ROLL TANSSIYHTYE | ||
| Tanssiyhtye hakee keikkoja - kaikenlaisia tapahtumia sekä ravintola/pub esiintymisiä.
Kannattaa järjestää Sixties tai Rock and Roll teemailtoja, ne vetävät maksukykyistä keski-ikäistä väkeä! Province Rock Boys on helsinkiläinen Old Times` Rock And Roll & Sixties yhtye; soolokitara/laulu, rytmikitara (2), sähköbasso/laulu, kosketinsoitin ja rummut. Tarjoamme erilaisiin tilaisuuksiin vauhdikasta tanssimusiikkia. Yhtyeellä on yli 100 esityskappaletta, joista valitaan aina ko. tilaisuuteen sopivat. Ohjelmisto koostuu pääasiassa 60-luvun musiikista; Good Old Times Rock`n`Roll, rautalanka, beat, twist, Elvis-musiikkia 60/70 ja tietenkin hitaita tunnelmakappaleita, myös uudemmalta ajalta. Teemailtamme on "Let The Good Times Roll". Muistelemme wanhojen mestareiden menestyskappaleita kuten Be-bop-a-lula, That`s allright Mama, Boppin` the blues, Shake Rattle and Roll, Flip, Flop and Fly, Don`t be cruel, Everybody`s trying to be my baby, Hail, hail, Rock`n`Roll, Johnny B. Goode, Let the good times roll, Let`s twist again; ja monia muita helmiä! Province Rock Boys on esiintynyt mm. seuraavissa ravintoloissa: Aapelin Baari, Albela, Bume, Fantasy Club, Hyvinkään Ale Pub, Hyvinkää Harlekiini, Ida, IdänTähti, Kannel Krouvi, Kapteenin Kajuutta, Kotka Pub Albert, Kultakaivos, Mango, Musta Härkä, Porvoon Seurahuone, Provinssi, Ralli, Rata Pub, U2pihlis, Vuosaaren Oluthuone, Wossikka, Ravintolalaiva Wäiski, Turku Graceland. jne. Lisäksi yritysten ja yksityisten tilaisuuksissa, myös häissä. Olemme valmiita lyhyelläkin varoitusajalla esiintymään! Kotisivu: http://provincerockboys1.tripod.com/ | ||
| Tunnistenumero: 24402 | ||
|---|---|---|
| MYYDÄÄN PARTURI-KAMPAAMO | ||
| Myydään trendikäs kampaamo Keravalta.
Liikevaihto n.41.000 euroa vuodessa. Kampaamon pinta ala 70 m2. Hinta sis: 2-3 työpaikkaa, 2 pesupaikkaa, vastaanottotiski+kassakone ja maksupääte, asiakaskortisto, aloitusvarasto n.3000€ (sis. käyttö-/myyntivaraston),kaikki tarpeistot(föönit, harjat, kapat, rullat ym..) ja tehokas solarium. TYÖT VOI ALOITTAA VAIKKA HETI !! Hinta 12.900€. Liiketilan vuokra 528 €/kk. | ||
| Tunnistenumero: 24398 | ||
|---|---|---|
| HAKEMUS | ||
| Tunnistenumero: 24394 | ||
|---|---|---|
| AUTON KULJETTAJA/TRAKTORIN KULJETTAJA | ||
| Kuorma-auton kuljettajan työtä.Kokemusta yli 12v.Esim.vaijeri vaihtolava laitteet,asfaltin ajo.Hitsaus taitoinen,puikko,mig,polttoleikkaus. | ||
| Tunnistenumero: 24393 | ||
|---|---|---|
| AVOIN HAKEMUS | ||
| Tunnistenumero: 24361 | ||
|---|---|---|
| PERHE ELÄTETTÄVÄNÄ | ||
| Olen etsimässä melkeimpä mitä työtä vain. Opiskelin ammattikoulussa pintakäsittelyä, mutta koulu jäi kesken muuton vuoksi. Eli siis varsinaista ammatillista koulutusta ei ole. Töissä olen ollut äitini yksityisyrityksessä, tarjoustalossa, lastentarhassa ja pizzeriassa. Kielistä osaan Suomea äidinkielenä, ruotsia vähän ja englantia vähän myös. Harrastuksina on vain lenkkeily meidän seefferin kanssa. Tulevaisuuden tavoitteena on antaa meidän vappuna syntyneelle pojalle normaali perhe-elämä. Eli siis työt ovat todellakin kovasti hakusessa. | ||
| Tunnistenumero: 24388 | ||
|---|---|---|
| TYÖSKENTELE KOTONA / TOISEN TYÖN OHESSA JA TIENAA SELVÄÄ RAHAA! | ||
| Vuodesta 1998 SFI on ollut johtava internet-markkinointi yritys.
SFI:n avulla tavallisetkin ihmiset voivat tienata huomattavia summia, kymmenistä jopa satoihin euroihin tunnissa. Työskentelemällä kotona omalla tietokoneella. Liittyminen on TÄYSIN ilmaista, eikä VELVOITA sinua mihinkään. Kokemusta et tarvitse tämän aloittaaksesi. Jäsenyys sisältää ilmaisen kurssin englanniksi (arvo 295$). SFI:llä on yli 8 miljoonaa jäsentä yli 200:sta eri maasta, joka viikko liittyy kahdeksantuhatta uutta jäsentä. Tietokone ja nettiyhteys riittävät! Rekisteröidy täältä: http://www.sfi4.com/11121105/FREE | ||
| Tunnistenumero: 24386 | ||
|---|---|---|
| OSA-AIKA TYÖ NOIN 15H VIIKOSSA | ||
| Tunnistenumero: 24385 | ||
|---|---|---|
| KAUPALLISEN ALAN TYÖTÄ? | ||
| Kaupallisen alan työtä hakee syyskuussa 19-vuotta täyttävä nainen.
Koulutusta on hygieniapassin ja keskeytetyn catering-alan perustutkinnon verran, olen opiskellut myös liiketalouden perustutkintoa työvoimapoliittisena koulutuksena. Olen työskennellyt Sodexholla kahviossa, K-Citymarketissa kahviovastaavana, Koti Pizzassa sekä Lidlissä. Positiivisella elämänasenteella, reippaana asiakaspalvelijana ja motivoituneena työntekijänä olisin loistava lisä tiimiinne. Olen kiinnostunut myös suorittamaan liiketalouden perustutkinnon loppuun. "Kukaan ei koskaan ole täydellinen, mutta aina voi oppia lisää." | ||
| Tunnistenumero: 24382 | ||
|---|---|---|
| OPPISOPIMUKSELLA LÄHIHOITAJAKSI! | ||
| Haen itselleni oppisopimustyöpaikkaa suorittaakseni lähihoitajaopintoni loppuun. Minulla on suorittamatta opintoja n.puolitoistavuotta.
Jäin äitiyslomalle esikoiseltani keväällä 2007 ja olen tällä hetkellä kotiäitinä kahdelle lapselleni. Ja nyt paras vaihtoehto opintojen jatkamiseen olisi oppisopimus. Olen valmistunut ylioppilaaksi keväällä 2004. Tämän jälkeen olen ollut harjoittelijana päiväkodissa 6kk ja lastenkodissa 5kk. Olen iloinen, reipas ja tunnollinen työntekijä. Vahvuuksiini kuuluu kyky ja halu tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Minusta saatte luotettavan ja työtä pelkäämättömän työntekijän joukkoonne! | ||
| Tunnistenumero: 24380 | ||
|---|---|---|
| LISÄANSIOITA TARJOLLA! | ||
| Haluatko ansaita työsi tai opiskelujesi ohella? Etsitkö helpohkoa lisätuloa? Haluaisitko itsenäisen kokopäivätyön, jossa tapaat mukavia ihmisiä? Tässä oivallinen mahdollisuus Avonin kauneuskonsulttina!
Avon on maailman johtava kosmetiikkatuotteiden suoramyyntiyritys, jonka tuotteita myydään yli 150 maassa ympäri maailmaa. Avonin tuotteet ovat laadukkaita ja turvallisia, mutta niitä ei testata eläimillä. Avon oli suurista kosmetiikan valmistajista ensimmäinen (v.1989), joka lopetti eläinkokeet. Avonin tuotevalikoimaan kuuluvat erilaiset kosmetiikka-, hygienia- ja ihonhoitotuotteet. Lisäksi valikoimassa on parfyymeja, käsilaukkuja, koruja yms. Valikoima on vaihtuva, mutta kestosuosikit pysyvät listoilla pistään. Avon-tuotteiden hintalaatusuhde on kohdallaan: laadukasta ja edullista, joten niitä on helppo myydä. Avon tarjoaakin siksi helpon lisäansiomahdollisuuden ja innokas henkilö voi tehdä kauneuskonsulttiudesta itselleen myös päätyön. Avonin kauneuskonsulttina aloittaakseen ei tarvitse ostaa/lunastaa aloituspakettia tms. Aloittaaksesi kauneuskonsulttina Sinun ei siis tarvitse laittaa rahojasi kiinni mihinkään! Voit heti minuun yhteydenotettuasi ja minun hyväksyttyäni Sinut konsultiksi alkaa myydä tuotteita sukulaisille, ystäville, työtovereille... Avonilla on myös mahdollisuus toimia kauneuskutsuja järjestäen, mutta tämä ei ole pakollista. Liittyminen Avonin kauneuskonsultiki ei myöskään edellytä sitä, että olisi työskenneltävä tiettyin määräajoin, hankittava tietty tilausmäärä tms.. Työtä voit tehdä, kun se itsellesi parhaiten sopii! Avonin tuotteista saat yli 80 euron tilauksesta alennusta n. 25 prosenttia (noin 10-25 prosenttia per tuote, mutta suurimmasta osasta tuotteita saat 25 prosentin alennuksen), joka on Sinun ”palkkasi”. Eli jos myyt tuotteita 100 eurolla, on ”palkkasi” noin 25 euroa. Useissa kampanjoissa saa myös hienoja tuotelahjoja. Ehtona kauneuskonsulttina toimimiselle on täysi-ikäisyys, internetin käyttömahdollisuus sekä toiminnassa oleva sähköpostiosoite. Jos kiinnostuit, otathan yhteyttä emmaria @ netti.fi (poista osoitteesta välilyönnit...) niin kerron mielelläni lisää! Nyt on muuten loistava aika aloittaa kauneuskonsulttina, sillä kaikille, jotka liittyvät kauttani Avonin kauneuskonsultiksi on luvassa normaalien liittymislahjojen lisäksi kesäyllätyslahja minulta! Kesäyllätyslahjan saaminen edellyttää yli 80 euron tilauksen tekemistä meneillään olevassa kampanjassa eli tilaus on oltava Avonilla 6.7.2010 mennessä. | ||
| Tunnistenumero: 24379 | ||
|---|---|---|
| MYYNTIKONSULTTI | ||
| Jos olet kiinostunut työstä matkailualalla ja
itsenäiseen työskentelyyn kykenevä. Meillä on tarjolla sinulle myyntikonsultti tehtävä. Saat itsenäisen työn voimakkaasti kehittyvän yrityksen palveluksessa. Työ on helppo ja käy myös erinomaisesti eläkeläisille. | ||
| Tunnistenumero: 24378 | ||
|---|---|---|
| TURVALLISUUSASIANTUNTIJA | ||
| Olen Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusalan tradenomitutkinnon opiskelija ja etsin työharjoittelupaikkaa tai/ja opinnäytetyöaihetta.
Opintoni sisältävät riskienarviointia, liiketoimintaa, johtamista, viestintää, henkilöturvallisuutta, rikosten ehkäisyä, fyysistä turvallisuutta, varautumista ja valmiussuunnittelua, logistiikan turvallisuutta, tietoturvallisuutta ja turvallisuuden hallintojärjestelmien kehittämistä. Opintoni ovat aivan lopuillaan ja minulta puuttuu vain työharjoittelu ja opinnäytetyö, jonka jälkeen valmistun. Luonteeltani olen rehellinen, oma-aloitteinen, luotettava, tehtäväni tunnollisesti hoitava ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. | ||
| Tunnistenumero: 24375 | ||
|---|---|---|
| PUKUOMPELIJA | ||
| CURRICULUM VITAE
Olen 21-vuotias pukuompelija kokkolasta,keskipohjanmaalta. Olen syntynyt 24.02.1989 kokkolassa. Asevelvollisuutta en aio suorittaa. Opiskelen sivutoimisesti välinehuoltajaksi, koulu on pääosin iltaisin ja viikonloppuisin, koulutukseen kuuluu myös työharjoittelua. Koulutus: Peruskoulun olen suorittanut Kokkolan Länsipuiston yläasteella, jonka jälkeen lähdin opiskelemaan Kokkolan ammattiopistoon pukuompelijaksi. Valmistuin keväällä 2008 hyvin arvosanoin ja sain stipendin. Tällä hetkellä opiskelen sivutoimisesti välinehuoltajaksi ja valmistun 2010 Joulukuussa. Koulua iltaisin ja viikonloppuisin sekä työharjoittelua. Ominaisuudet:Luonteeltani olen ahkera ja täsmällinen. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olen hyvin motivoitunut. Työkokemus: Olen ollut tet:ssä Metro Pikatukussa, sekä Kokkolan Anttilassa. Työ-harjoitelussa olen kolmena vuonna ollut ESE-pukineella (miesten vaatteita valmistava ompelimo)Olen ollut kesätöissä 02.07.2007-31.07.2007 Kokkolan Elisabethin hautuumaalla, työnkuvaan kuului haravoiminen. Olin 11.04.2008-06.06.2008 töissä EYEN- optikkoliikkeessä. viimeisimpänä työnantajani on ollut Kokkolan minimani,jossa olin kassanhoitajana, työsuhteeni alkoi 07.2008 ja loppui 31.08.2009. Olen ollut 8-23.12.2009 Sepon kullassa jouluapulaisena. Aloitin 3.5 Nissenillä työharjoittelijana. Kielitaito: Suomi on äidinkieleni, mutta osaan myös puhua ruotsia ja englantia. Kävin ruotsikielisen tarhan, joten sieltä olen ruotsintaitoni oppinut. Harrastukset: Harrastuksiini kuuluu pyöräily, koiran kanssa lenkkeily, lukeminen ja käsityöt, sekä ratsastus. Muuta: Kuljen matkani pääsääntöisesti pyörällä, mutta omistan ajokortin. Työn/työmatkan sitä vaatiessa hankin auton. | ||
| Tunnistenumero: 24370 | ||
|---|---|---|
| HALUTAAN OSTAA YRITYS | ||
| Halutaan ostaa Oulun talousalueelta kiinteistövälitys,tilitoimisto tai isännöintitoimisto. Myös osakkuuden hankkiminen toimivasta yrityksestä mahdollista. | ||
| Tunnistenumero: 24369 | ||
|---|---|---|
| ETÄTYÖNÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN KIRJANPITOA | ||
| 25 vuoden kokemus asunto-osakeyhtiöiden kirjanpidosta. Y-tunnus. Tällä hetkellä käytössä Asteri-kirjanpito ja vuokrankanto-ohjelma, tulossa Vivaldi -ohjelmisto käyttöömme loppukesästä. Myös palkanlaskenta ja yritysten kirjanpito. | ||
| Tunnistenumero: 24364 | ||
|---|---|---|
| VAPAANA KIELITAITOINEN MYYNTIPÄÄLLIKKÖ-TURVALLISUUSASIANTUNTIJA | ||
| Olen 42-vuotias, erittäin nuorekas mutta kokenut, monipuolinen ja vahvat organisointitaidot omaava myyntipäällikkö ja turvallisuusalan ammattilainen, jolla paljon kokemusta myös johdon assistentin tehtävistä.
Etsin töitä; nykyinen työsuhteeni päättyy 10.8.2010 tuotannollis-taloudellisista syistä. Työkokemukseni ja osaamialueeni ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta cv:stä. | ||
| Tunnistenumero: 24363 | ||
|---|---|---|
| LISÄANSIOTA KOSMETIIKAN PARISSA | ||
| Hei!
Oletko kiinnostunut lisäansiosta? - Ei liittymis- tai aloitusmaksuja - Sinun ei tarvitse ostaa tuotteita varastoon - Päätät itse omista työajoistasi - Tarjolla täydellinen tuki ja koulutus - Alennukset tuotteista jopa 25% Jos olet niin soita numeroon gsm. 040 900 5119/Anne-Mari niin kerron lisää. | ||
| Tunnistenumero: 24360 | ||
|---|---|---|
| YO-MERKONOMI HAKEE KAUPAN JA HALLINNON TÖITÄ | ||
| Terve,
24-vuotias ylioppilasmerkonomi Vantaalta hakee töitä kaupan ja hallinnon alalta. Etenkin sihteerin ja assistentin tehtävät sekä taloushallinnon avustavat tehtävät kiinnostavat minua, sillä omaan niistä jonkin verran kokemusta. Parhaiten hallitsen MS Office-paketin käytön, ostolaskutuksen sekä puhelin- ja sähköpostiviestinnän. Opin nopeasti käyttämään uusia ohjelmia. Puhun ja kirjoitan suomen, englannin ja ruotsin ohella myös hieman espanjaa ja saksaa. Luonteeltani olen oma-aloitteinen, reipas ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva. Vaikutan ensinäkemällä hieman ujolta, mutta pieni varovaisuus on minusta tervettä. Paras puoleni on rikas mielikuvitus, jonka ansiosta keksin ongelmiin omaperäisiä ratkaisuja ja kirjoitan vapaa-ajalla proosatekstiä. Kirjoittamisen ohella harrastan juoksua, voimaharjoittelua ja yhteiskunnallisten asioiden seuraamista. | ||
| Tunnistenumero: 24359 | ||
|---|---|---|
| OPPISOPIMUS | ||
| Etsin Vaasasta oppisopimuspaikkoja, mieluiten vanhustyöstä.
Olen opiskellut Vaasan Ammattiopistosta vuoden sosiaali-ja terveysalaa. Olen ollut työharjoittelussa Oulussa Mäntyrinteen päiväkodissa 6viikkoa. Sekä nyt kesällä teen sijais hommia Oulun Kairuskodilla. Se on vanhainkoti. Olen myös ollut melkein joka kesä hoitamassa lapsia, ja minulla on kehitysvammainen sisko jota olen paljon hoitanut. Olen ollut töissä myös Oulun suorajakelussa n.3vuotta. Siellä lajittelin ja jaoin lehtiä. Uskon, että pärjäisin haasteellisissakin töissä, koska olen saanut paljon kokemusta tältä alalta. | ||
| Tunnistenumero: 24356 | ||
|---|---|---|
| OPPISOPIMUSPAIKKAA VANHUSTYÖSSÄ TAI TÖITÄ | ||
| haen oppisopimuspaikkaa vanhustyön puolelle miel.kotipalveluun kentälle tai viheralan töitä,vaikka vain lyhyitäkin työsuhteita...olen viheralalla ollut vuosia,omaan taidot viherrakentamiseen ja istutustyöhön,monipuolinen kokemus....olen myös tehnyt vanhustyötä...kotipalvelun puolella...olen 52v reipas nainen,nuhteeton tausta ja työintoa löytyy.oma auto käytössä,sosiaalinen luonne ja reipas ote työhön....harrastan ulkoilua,koiran koulutusta,lukemista ja marjastamista,,,,,muutin helmikuussa rovaniemen kaaupungin lähelle,26km pohjoiseen rovaniemeltä....oulun kaupungin teknisellä keskuksella olen ollut vihertyöntekijänä ja vanhustyössä oulun kaupungin sos.viraston alla ja yksityisellä.... | ||
| Tunnistenumero: 24352 | ||
|---|---|---|
| LISÄANSIOITA | ||
| etsitään nopeasti kasvavaan tiimiimme
positiivisiä henkilöitä ympäri suomea ainoa pääsyvaatimus on 18 vuoden ikä työ on oppiminen ja opettaminen terveellisempään elämän tapaan jossa voi samalla parantaa taloutta. | ||
| Tunnistenumero: 24350 | ||
|---|---|---|
| HEI! | ||
| Olisiko tarjolla jotain kevyehköä autohommaa nuorekkaalle ABCDE-Kortin omaavalle miehelle.Tuurausta tilapäistä tai vakituisempaa,ihan miten haluat tai tarvetta on! Myös pakettiauton ajoja,umpiautoa,siirtoajoja,mansikoiden kuljetusta toreille yms. 2-3 päivänä viikossa esim.tai miten sovitaan...
Voin tehdä enemmänkin myös... Ilmoitus jätetty 17.6.2010 (Keke)040-3782748 | ||
| Tunnistenumero: 24348 | ||
|---|---|---|
| MYYDÄÄN AUOKORJAAMO HELSINIGISTÄ KESKUSAAN 2KM. ERITÄIN HYVÄLLÄ PAIKALLA. | ||
| Myydään liiketoiminta joka on Vuokratilassa. 5v vuokrasopimus,tilan koko 250 neljöä. 2 nosturia toinen 2 pilarinosturi ja toinen ajosiltanosturi keventäjällä,Kaikki tarvittavat korjaamo laitteet on.Valmis asiakaskunta kuluttajat sekä yrityksiä.Tiedustelut numerosta 0445525400 / Juha. Hintapyynti 87.000€. | ||
| Tunnistenumero: 24345 | ||
|---|---|---|
| MAALARILLE TÖITÄ | ||
| MAALARILLE TYÖTÄ TARJOLLA | ||
| Etsin ammattitaitoista maalaria saneerauskohteisiin pk seudulle | ||
| Tunnistenumero: 24343 | ||
|---|---|---|
| HYVÄ TYÖNTEKIJÄ ETSII TÖITÄ! | ||
| Olen 20-vuotias nuorimies turusta. Olen reipas,huumorintajuinen ja rehellinen työn hakija! Etsin töitä mieluiten kuljetus/varasto alalta. Kyllä muitakin hommia menee ,mutta nuo ovat ehdottomia ykkösiä.
Olen ollut pari kesää Contpesy Oyllä kesätöissä ajanut trukkia/pessut kontteja Olin schenker cargolla 4kk hommissa helsinggissä. Opiskelin n.2v logistiikkaa kunnes innostus meni koulun penkkeihin. Olin armeijassa ja nyt etsin kuumeisesti töitä. Ottakaa Yhteyttä! | ||
| Tunnistenumero: 24342 | ||
|---|---|---|
| OPPISOPIMUKSELLA LÄHIHOITAJAKSI (UUSIMAA) | ||
| Hei,
Olen 19-vuotias nuori nainen Keravalta ja haluaisin kouluttauta lähihoitajaksi oppisopimuksella. Olisin kiinnostunut työskentelemään lasten parissa. Minulla on puolen vuoden työkokemus päiväkotityöstä 0-3 vuotiaiden ryhmässä työelämävalmennuksen kautta. Harrastan koirani kanssa ulkoilua. Joten jos sinulla on tarjota minulle oppisopimuspaikka Kerava, Tuusula, Järvenpää, Vantaa, Sipoo suunnalta niin otathan yhteyttä :) | ||
| Tunnistenumero: 24340 | ||
|---|---|---|
| ETSIN KULJETUS-ALAN TÖITÄ ITÄ-SUOMESTA! | ||
| Etsin kuljettajan paikkoja itäsuomen alueelta,Olen kohta 65v mutta ajokokemusta on ollut linja-auton ajosta,rekalla,kuorma autolla yms.
Lyhyemmän aikaa kestävä työ ja tuuraukset yms. Yhteydenotot puhelimitse Terveisin Juhani Grankvist | ||
| Tunnistenumero: 24333 | ||
|---|---|---|
| RAVINTOLATYÖTÄ | ||
| Tunnistenumero: 24331 | ||
|---|---|---|
| OSTETAAN LEIRINTÄALUE MIELUITEN VESISTÖN RANNALTA | ||
| Etsimme toiminnassa olevaa kannattavaa leirintäaluetta Etelä-, Itä-, Pohjois-Savon - Kainuun alueelta. Toimeentulo tulisi taata kahdelle henkilolle ympari vuoden. | ||
| Tunnistenumero: 24330 | ||
|---|---|---|
| TÖITÄ VAILLA | ||
| Olen 22-vuotias nainen joka on juuri muuttanut Pohjois-Karjalaan, Lieksaan ja tarvitsisi töitä. Minulle käy mm. siivous tai kaupassa avustaminen tms.
Koulutukseni on peruskoulu sekä 6kk kestänyt Talouskoulu. Olen työskennellyt siivoojana, Mc Donaldsin ravintolatyöntekijä sekä vartijana. Kielitaitoni on suomi sekä englanti. Olen harrastanut tanssia muutaman vuoden sekä ulkoilua. Haluaisin työpaikan jolla elättää itseni jotta minulla olisi hyvä turva lähteä perheen perustamiseen tulevaisuudessa. | ||
| Tunnistenumero: 24329 | ||
|---|---|---|
| KOTONA TEHTÄVÄÄ LISÄTYÖTÄ | ||
| Etsin kotona tehtävää lisätyötä. Olen 46-vuotias nainen. Minulla on illat ja viikonloput ja pari päivää viikossa aikaa tehdä kotona työtä. Kaikki työ käy, esim. tietokoneella tehtävä kaikenlainen työ, pakkaus, postitus, puhelintyö (mieluimmin muuta kuin myyntityötä).
Yhteydenotot: susku.l@suomi24.fi | ||
| Tunnistenumero: 24323 | ||
|---|---|---|
| TARVITSETKO LASTENHOITAJAA? | ||
| Hei kaikki lapsiperheet!
Olen 21-vuotias iloinen ja positiivinen lähihoitaja nainen. Valmistuin viime keväänä 2009 lähihoitajaksi ja olen työskennellyt vuoden Helsingin kaupungilla Perhekeskuksessa. Nyt olen aloittamassa kosmetologin opinnot elokuussa 16.8 ja etsinkin itselleni keikkatyötä. Olisin valmis tekemään lastenhoitokeikkoja viikonloppuisin ja joskus arkiaamupäivisin Helsingissä. Olen vastuuntuntoinen ja tottunut tekemään töitä erilaisissa perheissä. Eniten minulla kokemusta 0-3 vuotiaista lapsista. HUOM! 1.8-15.8 ajalla olen käytettävissä kokopäiväisesti. Palkkatoiveenani olisi 11e/h. Jos kiinnostuitte niin ottakaa yhteyttä ja jutellaan lisää :) | ||
| Tunnistenumero: 24321 | ||
|---|---|---|
| ATK TUKI- JA PROJEKTITEHÄVÄT | ||
| Hei,
omaan yli 20v kokemuksen erilaisista it-ympäristöistä. Voin tarvittaessa toimia oma yrityksen kautta tai palkallisena. Olen toiminut it-tuki- ja projektitehtävissä ohjenuorana parempi tuottavuus ja parempi sekä järkevämpi olemassa olevien ohjelmien hyödyntäminen. Ms Windows ympäristö, sekä työasemat että palvellimet. Ms Officce tuotteet ja verkkoympäristö sekä tietoturva. IBM iSeries operointi. Lisätietoja puhelimitse 050 590 2131 Kunnioittavasti Carl-Henrik Rosenbröijer | ||
| Tunnistenumero: 24315 | ||
|---|---|---|
| SUURTALOUSKOKKI VAILLA TYÖTÄ | ||
| Tunnistenumero: 24314 | ||
|---|---|---|
| KOKENUT MYYNNIN TEKNINEN TUKI TARJOAA PALVELUITAAN | ||
| Tarjoan kokemukseni ja taitoni hyötykäyttöön tekniikkaan liittyvissä tuki- ja asiantuntijatehtävissä. Minua kiinnostavat joko toistaiseksi jatkuvat tai pitkäkestoiset määräaikaiset tehtävät pääkaupunkiseudulla tai Uudellamaalla.
Kokemus Omaan monipuolisen ja pitkän kokemuksen myynnin teknisenä tukena toimimisesta ja tuotesuunnittelusta. Olen toiminut myynti- ja vientipäälliköiden tukena tehtävien käsittäessä tarjouspyyntöjen analysoinnin, tarjottavien tuotteiden valinnan, teknisen tarjousdokumentaation laadinnan ja kustannuslaskennan sekä tarpeen vaatiessa myös tuotteiden suunnittelun. Olen osallistunut myös kehitysprojekteihin sekä tietojärjestelmien kehittämiseen ja testaukseen. Vahvuudet Vahvuuksiani ovat pitkä kokemus teknisestä tuesta ja erittäin hyvä telekaapeleiden tuntemus, tuotesuunnittelu- ja tuotekehityskokemus, hyvät tiedot matematiikasta ja tilastotieteestä sekä tietotekniikkataitoni. Työskentelyotteiltani olen dynaaminen ja työhöni sitoutunut. Arvostusta olen aikaisemmissa työtehtävissäni saanut loogisen ajattelutapani ja ongelmanratkaisukykyni ansiosta. Työssäni olen tarkka ja pyrin korkealaatuiseen lopputulokseen. Tietotekniikkataidot Käytän sujuvasti mm. Microsoft Office-sovelluksia (Word, Excel, PowerPoint) eikä makro-ohjelmointikaan ole vierasta. Ohjelmointikokemusta omaan useilla eri kielillä (mm. Basic, Fortran, Pascal). Olen käyttänyt ja ylläpitänyt tuotetieto- ja tuotesuunnittelujärjestelmiä. Tulen mielelläni esittäytymään ja antamaan lisätietoja itsestäni sekä keskustelemaan mahdollisuuksista hyödyntää kokemustani ja osaamisestani. | ||